6 Vastauksia uskovaisten ja mystiikanharrastajien väitteisiin

"Vaikka tuhat ihmistä uskoisi hölynpölyyn, se on silti hölynpölyä".
kiinalainen sananlasku

"Et voi todistaa, ettei jumalaa ole olemassa".

En. En voi todistaa sitäkään, ettei sinun päässäsi ole näkymättömiä keijukaisia. Se, ettemme voi todistaa, ettei jumalaa ole olemassa, ei merkitse sitä, että jumala olisi olemassa.

Voidaan keksiä miten suuri määrä tahansa väitteitä, joita ei voida osoittaa vääräksi ja joita jokainen, jolla on ylenpalttinen usko, saattaa pitää oikeina. Kukaan ei kuitenkaan väitä, että niihin kaikkiin kannattaa luottaa niin kauan kuin niiden perättömyyttä ei ole osoitettu. Ja jos ainoastaan joihinkin väitteisiin kannattaa luottaa niin törmäämme jälleen totuuden kriteereihin. Vain tieteellä - julkisella järjen käytöllä - on olemassa menetelmiä erottaa totuutta ja erhettä toisistaan.

Vapaa-ajattelijat lähtevät liikkeelle todistamistaakan periaatteesta. Se, joka esittää väittämän totuuden vaatimuksin (eli esim. "jumala on olemassa"), on velvollinen todistamaan väitteensä tai edes perustelemaan sen tieteellisesti koeteltavalla ja loogisella tavalla. Filosofisia perusteluja voidaan arvioida filosofian keinoin.

"Tarkoitin, että on mahdollista, että jumala on olemassa".

Meillä ei ole todistusaineistoa edes siitä, että jumaluuksien olemassaolo on mahdollista. Jotkut asiat ovat kylläkin mahdottomia (emme voi esim. tehdä vesipalloja). Ihmisen on mahdollista mieltää ajattelunsa tuotteet maailmasta erillisiksi olioiksi. Ihminen voi kuvitella kaikenlaista ja antaa ajattelunsa tuotteille olemassaolon muuallakin kuin omassa subjektiivisessa todellisuudessaan; sisäisessä mentaalisten tilojen maailmassa.

"En voi järjellä todistaa, että jumala on olemassa mutta jumalan olemassaolo ei ole järjen, vaan uskon asia".

Mutta entäpä, jos uskosi on pelkkä ennakkoluulo, kuten käsitys että valkoiset ovat mustia parempia tai miehet naisia parempia tai että ne, joilla on silmälasit, ovat muita viisaampia? Uskonnollinen usko tarkoittaa lujaa luottamusta jonkin sellaisen olemassaoloon tai vaikutukseen, mistä ei ole saatavissa mitään todisteita. Se on uskoa ilman todisteita tai jopa vastoin todisteita.

Usko on periaatteessa mieletön asenne. Jollei asioista tiedetä mitään, uskolta puuttuvat järjelliset perusteet. Jos taas asiat tiedetään ja tunnetaan, ei ole mitään syytä vaatia pelkkää uskomista.

Kun tiedemies sanoo uskovansa, että uusi teoria on tosi, hän tarkoittaa silloin, että teoria on vahvasti perusteltu ja havainnot tai testit tukevat sitä. Kyse on rationaalisesta totena pitämisestä. Myös monet arkipäivän elämänkokemukseen perustuvat uskomuksemme edustavat sitä. Sen sijaan uskonnollinen usko - perusteeton, sokea usko - edustaa irrationaalista (=järjenvastaista) totena pitämistä.

"Mutta jumala on vajavaiselle ihmisjärjelle käsittämätön".

Tämä väite on jo sinänsä mieletön. Olemassaololause on mielekäs (tosi tai epätosi) vasta kun olemassa olevaksi väitetty olio/ilmiö on määritelty, kun sen ominaisuudet on annettu. "Käsittämättömyys" ei ole mikään ominaisuus. Se tarkoittaa samaa kuin lause: "ei kyetä määrittelemään". Väitetyn olion ominaisuuksista ei siis tiedetä mitään, eikä siis tiedetä edes mistä puhutaan. Todellakin; jos ainoa todisteemme on usko silloin emme voi edes tietää mihin uskomme!

"Minä olin epätoivoinen ja itsemurhan partaalla. Uskonto pelasti minut ja saattoi elämäni oikeille raiteille".

Kyllä, uskonto teki sen. Mutta esim. partiopojat ja Freud olisivat tehneet sen myös, jos olisit uskonut heihin. Itse asiassa mikä hyvänsä tosi tai epätosi uskomus voi panna ihmisen elämän järjestykseen.

Jos puhutaan uskon hedelmistä niin todettakoon, että mikä tahansa aito vakaumus voi olla runkona myönteisten hedelmien syntymiselle. Ne ovat pääasiassa eettisen ajattelun luomuksia.

Lisäksi on muistettava, että uskon hedelmät eivät ole lähestulkoonkaan aina myönteisiä. Ihmiskunnan historia ja tämän päivän todellisuus kertovat siitä yllin kyllin. Ajatellaanpa vaikka kerettiläis- ja noitavainoja, ristiretkiä ja uskonsotia. Eri puolilla maailmaa käydään tälläkin hetkellä sotia, jotka ovat osaltaan uskonsotia. Hyvä esimerkki tästä on tämän päivän (1993) tilanne entisessä Jugoslaviassa. Vielä jos muistetaan esim. Salman Rushdien tappotuomiota ja naisten pääsyä aborttiklinikoille estäviä fundamentalistikristittyjä USA:ssa, niin eiköhän kielteiset hedelmät ala hahmottua.

Yksilötasollakin usko tekee ihmisen usein älyllisesti sokeaksi, ennakkoluuloiseksi, vanhoilliseksi, suvaitsemattomaksi ja tietenkin epätieteelliseksi (kts. Albert Ellis: Uskonto henkisenä sairautena, 1986). Liberaali uskonnollisuus on lähinnä emotionaalista lapsellisuutta.

"Ihmisellä on uskonnollinen tarve"

Mitään varsinaista uskonnollista tarvetta ei ole. Uskon taustalla on halu uskoa, jolla taas on syvät psykologiset syynsä; ihmisen turvallisuuden, varmuuden ja lohdutuksen tarpeet. Ne ovat ensisijaisia tarpeita, joita uskonto ja uskonnollinen usko voivatkin ehkä tyydyttää. Moni ihminen toivoo, että meidän kohtaloamme ohjaisi jokin suurempi voima, joka pitäisi huolta meistä ja rakkaimmistamme (jumala huolenpitäjänä). Suurin toive on saada elää ikuisesti rakkaittensa kanssa (jumala kuolemattomuuden takaajana). Lisäksi moni pelkää kuolemaa ja kammoksuu olemattomuuden ajatusta. Vapaa-ajattelijat elävät tätä ainutkertaista elämäänsä, hyväksyen sen ajallisuuden ja rajallisuuden ja etsivät onnea, iloa ja tyydytystä siitä, tietäen ettei muualta sitä voi löytyä.

"Monet tiedemiehetkin uskovat jumalaan".

Jotkut ihmiset yrittävät ajatella tieteellisesti joillakin alueilla ja ei-tieteellisesti joillakin toisilla alueilla. Miten samaan aikaan voi ajatella tieteellisellä ja vaikkapa "apostolisella" (= uskontunnustus) tavalla, sitä on vaikea ymmärtää. Ihmisen, joka toisaalta uskoo vain mittaustensa tuloksiin ja toisaalta "ilmestyksiin", maailmankatsomus on ristiriitainen. Filosofi Raimo Tuomela on kutsunut tällaista skitsofreeniseksi ajatteluksi. On muistettava, että asioiden jaottelu "uskon asioiksi" ja "tiedon asioiksi" on teologien keksimä temppu, pelkkä perusteeton, hihasta vedetty (ad hoc), oletus. Todellisuus ei tunne tällaisia reviirejä.

V.T.Aaltonen kirjoitti osuvasti: "Omasta puolestani luulen jokaisen rehellisen tiedemiehen ainoastaan sanovan, että voi olla "muuta", mutta että hän ei tiedä siitä mitään. Eikä tästä "muusta" voi kukaan toinenkaan ihminen enempää sanoa" (VA 7- 8/49).

Maailmaa on katsottava sellaisena kuin se on, älkäämme tehkö turhia hypoteeseja eli olettamuksia ! Maailmankaikkeus on kokemuksen kohde. Se on todellinen; me olemme osa siinä ja osa sitä. Miksi menisimme sen ulkopuolelle?

"Maailmassa on paljon asioita, joita ei teidän järkioppinne voi käsittää!"

On selvää, että tieteellisen rationaliteetin ulkopuolelle jää ja on aina jäävä jokin osa todellisuutta. Se, mitä tieteellisesti pystytään kulloinkin hallitsemaan, on aina jotakin äärellistä, kun taas todellisuus on ääretön ("ehtymätön").

Tästä ei kuitenkaan seuraa, että tieteellisellä rationatiteetilla olisi jokin periaatteellinen raja, että olisi jokin äärellinen pussi, jonka sisälle jää kaikki se, mitä voidaan tieteellisen rationaliteetin keinoin saavuttaa. Ei ole olemassa jotakin ennakolta asetettua rajaa, jonka yli inhimillinen tieto ei koskaan voisi päästä (uskovaiset kuvittelevat, että uskonnollisten oppien pohjalta voidaan etukäteen rajata sitä, mitkä kysymyksenasettelut ja tulokset ovat tieteelle luvallisia ja mitkä eivät ole).

Siitä, että todellisuus ei ole koskaan hallittavissa täydellisesti tieteellisen rationaliteetin avulla ei myöskään seuraa mitään johtopäätöksiä joidenkin muka "yliluonnollisten" voimien vaikutuksesta.

Aina tulee olemaan kysymyksiä, joihin ei ole vielä löydetty tieteen metodien avulla vastauksia. Tästä seuraa kuitenkin vain se, että tieteellistä tutkimusta on jatkettava (jos ihmisen uteliaisuus siihen pakottaa), eikä se, että olisi turvauduttava mitään selittämättömiin yliluonnollisiin "selityksiin", tai ryhdyttävä jumalallistamaan tietämättömyyyttämme, tai täydennettävä perusteltua ja testattua tieteellistä tutkimustietoa tieteellisesti perustelemattomalla ei-testattavissa olevalla luulottelulla ja toiveajattelulla.

On vain hyväksyttävä se, että kaikkeen ei ole yksioikoisia vastauksia, turvautumatta siitä huolimatta helppoihin "kani hatusta" vastauksiin.

V.T.Aaltonen vastasi Sigfrid Sireniukselle: "Me ihmislapset elämän saatossa olemme suuren tuntemattoman edessä kaikki yhtä tietämättömiä, niin tohtori Sirenius kuin minäkin. Tohtori Sirenius uskoo olemattomiin, se on hänen ratkaisunsa. Itse uskon vain sellaiseen, jota voin järjellisillä syillä pitää totena, se on minun ratkaisuni. En jumaloi tiedettä enkä tietoa, mutta kun kysymys on elämämme tiestä, pidän järjellistä ajattelua luotettavampana oppaana kuin sokeaa uskoa" (VA 12/53).

Tieteellisesti ajatteleva ihminen voi vallan hyvin olla sitä mieltä, että joihinkin kysymyksiin ei ole saatu vielä vastauksia, eikä hän sitoudu dogmaattisesti mielipiteisiin asioissa, joissa riittävää julkista perustelua ei ole esitettävissä. Näin tieteellinen maailmankatsomus on avoin ja kiihkoton.

"Ihmisjärki on erehtyväinen".

On totta, että ihmisjärki on erehtyväinen, mutta se on joka tapauksessa paljon parempi ohjaaja kuin sokea tunne tai halu uskoa. Järki saattaa olla tylsä työkalu mutta se on ainoa mitä meillä on.

Tiede on julkista järjen käyttöä. Tiede - silloin kun sen autonomiaa ei ole tukahdutettu - on ainoa totuuden tavoittelun instituutio, jossa kollektiivinen itsepetos on pitkällä tähtäimellä tehty mahdottomaksi. Tieteeseen sisältyvät julkisuuden, perusteltavuuden, toistettavuuden ja testattavuuden vaatimukset pitävät huolta tästä.

"Kuka loi maailman? Vastaus: jumala".

"Kuka loi maailman?", on monierheinen kysymys. Se olettaa, että joku loi maailman, että maailma ylipäätänsä luotiin ja, että maailma "luodaan" samoin kuin luodaan vaikkapa kenkäpari.

Mitä kysyjä tarkoittaa maailmalla? Maapalloa? Metagalaksia eli havaittavissa olevaa maailman kaikkeuttako?

Siitä, että jotakin on olemassa ja että se on määrätynlaista, ei seuraa millään loogisella välttämättömyydellä, että jokin on sen tehnyt.

Yleensä vain biologiset yksiköt (muurahaiset, mehiläiset, ihmiset jne.) ja ihmisen rakentamat koneet voivat jotakin rakentaa. On tarpeetonta kuvitella rakentajaa niille asioille, joita organismien ja koneiden ei ole koskaan todettu rakentaneen.

On virheellistä kuvitella, että kerran oli aika, jolloin mitään ei ollut olemassa. Yleisen suhteellisuusteorian (Albert Einstein) mukaan aika ja avaruus eivät ole mitään tapahtumien muuttumattomia puitteita, johon itse tapahtumat eivät vaikuta. Aika ja avaruus vaikuttavat kaikkiin maailmankaikkeuden tapahtumiin ja kaikki maailmankaikkeuden tapahtumat vaikuttavat aikaan ja avaruuteen. Aika ja avaruus eivät voisi olla olemassa ellei olisi olemassa myös materiaa (aine ja energia).

Lisäksi luonnontieteen mukaan ainetta ja energiaa ei voi luoda tyhjästä. Niiden olomuotoa voidaan kyllä muuttaa ja ainetta ja energiaa toisikseen, mutta ei hävittää.

Jos kuuma alkuräjähdysmalli (termi: Stephen Hawking) pitää paikkansa niin silloin aika alkoi alkuräjähdyksessä. Stephen W. Hawking kirjoittaa: "Jos ennen alkuräjähdystä on ollut jotain tapahtumia, emme voi turvautua niihin alkuräjähdyksen jälkeisten tapahtumien ennustamisessa, koska jatkuvuus on katkennut alkuräjähdyksessä. Vastaavasti alkuräjähdyksen jälkeisistä tapahtumista ei voida tehdä mitään päätelmiä siitä, mitä on tapahtunut ennen alkuräjähdystä. Nykyisen käsityksen mukaan ennen alkuräjäytystä sattuneilla tapahtumilla ei ole mitään vaikutusta nykyisiin tapahtumiin, joten niitä ei tarvitse ottaa maailmankaikkeuden malleissa huomioon" (Ajan lyhyt historia, 1988, s.48).

Vaikka maailmankaikkeus ei olisi aina ollut olemassa, tästä ei voida päätellä, että sen on luonut uskovaisten jumala (joka vaihtelee uskonnon mukaan). Maailmankaikkeus olisi yhtä hyvin voinut syntyä itsestään tai sen on luonut joulupukki tai vaikkapa jokin demoni ilkeyksissään, kuten Bertrand Russell otaksui leikillään.

Miksi on vaikeampi kuvitella itsestään olemassa olevaa maailmankaikkeutta, kuin luulotella, että olisi olemassa itsestään olemassa oleva luomisintoinen henkiolento, jota kutsutaan jumalaksi? Erilaisia kuuman alkuräjähdysmallin muunnelmia esitellään mm. Stephen Hawkingin edellä mainitussa teoksessa ja useissa kirjallisuusluettelossa olevissa tähtitieteellisissä teoksissa.

Mielenkiintoista on, että Stephen Hawking ei enää itse oleta, että maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksessä. Hänen mukaansa alussa ei ollutkaan mitään todellista "alkupistettä". Hän on luonut työtovereineen suljetun mutta reunattoman aika-avaruuden mallin.

Hawking kirjoittaa: "Luoja voidaan olettaa tarpeelliseksi niin kauan kuin uskomme, että kaikella on ollut jokin alku. Jos maailmankaikkeus kuitenkin on täysin suljettu ja reunaton, sillä ei ole sen enempää alkua kuin loppuakaan. Se on vain olemassa. Mihin silloin enää Luojaa tarvitaan?" (Ajan lyhyt historia s.142).

Ajatus maailman "luomisesta" on ns." ensimmäisen syyn" todistuksen muunnelma. Todistus lähtee siitä, että kaikella on syynsä, sen tähden maailmankaikkeudellakin on syynsä. Mutta, jos kaikella on syynsä silloin jumalallakin täytyy olla syynsä. Ellei jumala tarvitse mitään syytä, silloin kaikella ei tarvitse olla syytä. Stephen Hawkingkin kysyy kirjansa yhteenvetokappaleen lopussa: "Ja kuka loi Luojan?" (s. 173).

"Ihmeitä tapahtuu, se vaatii yliluonnollisen voiman läsnäoloa ja vaikutusta".

Itse asiassa, jos aikoo hyväksyä, että ihmeitä ylipäätänsä tapahtuu, se vaatii etukäteen uskon jumaluuden tai jonkin muun "korkeamman voiman" olemassaoloon.

Ihme on tapahtuma, joka ei ole periaatteessakaan selitettävissä rationaalisesti ja se kumoaa tunnetut käsitykset siitä mitä olioille voi tapahtua. Jos amputoidun jalan tilalle ilmestyisi uusi jalka, niin se olisi todellinen ihme. Ei ole mitään näyttöä siitä, että "ihmeitä" tapahtuisi. Se, että tapahtuu jotakin, jota emme sillä hetkellä ymmärrä, ei todista mitään jumalan/jumaluuksien olemassaolosta. Lisäksi jumaluuden olemassaolo ei silti vielä selittäisi kuinka "ihme" sattui.

Kansainväliset tutkimuksen osoittavat, että ns. "parantamisihmeet" ovat vain ihmisten subjektiivisia
paranemiselämyksiä tai kyse on sellaisten oireiden poistamisesta, jotka ovat psyko-somaattisia. Matti A. Miettisen väitöskirjan lukeminen on välttämätön jokaiselle, joka näitä kysymyksiä pohtii. Miettinen tutki saarnaaja Niilo Yli-Vainion suorittamia parantamisia ja johtopäätös oli selkeä: "Minkään tautiluokan kohdalla ei tullut esiin mitään lääketieteellisestä, tunnetusta ennusteesta poikkeavaa, mitään erikoista parantumisen muotoa, tai vaikeasti selitettävää" (Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis- psykologisesta näkökulmasta, 1990, s.106-107, arvioitu 1403 parantumiskokemusta).

"Monet ihmiset ovat kertoneet, että he ovat kohdanneet jumalan".

Tunnetta, että on tavannut jumalan, ei saa sekoittaa tosiasiaan, että on tavannut jumalan. Tunteiden ja tosiasioiden sotkemista kutsutaankin mystiikaksi. Samaan asiaan vetoavat kaikki uskonnot ja ilmestyneet jumaluudet ovat jättäneet uskoville odotetusti ristiriitaisia viestejä. "Jumaluuksien kohtaaminen" olisi mielenkiintoinen psykologinen tutkimuskohde. Kts. edellisessä luvussa: subjektiivisten kokemusten arvo perusteluina ja todisteina tieteen kannalta.

"Jumala on olemassa, koska joku ohjaa luonnon järjestystä".

Luonto ei ole niin "järjestyksessä" kuin on luultu. Epäjärjestystä on löytynyt sielläkin, missä luultiin olevan järjestystä. Toisaalta uusien teorioiden avulla nähdään järjestystä siellä, missä ennen sitä ei havaittu (kaaosteoria). Esimerkiksi ilmakehän säiden muodostumista kyetään hahmottamaan entistä paremmin kaaosteorian avulla. Kaaosteoria ei siis kerro, että "kaikki on kaaosta", vaan se tuo järjestystä sinnekin missä sitä ei ennen nähty.

Ei ole olemassa järjestystä tai epäjärjestystä, vaan erilaisia järjestyksiä. Toiset ovat ihmisen helpommin käsitettäviä kuin toiset. Luonnon järjestyksestä puhuminen ei ole siis mielekästä.

Järjestyksen olemassaolosta ei voida päätellä järjestyksen alkuunpanijan olemassaoloa.

Oli luonto millainen tahansa, joku voisi väittää, että sen joutuminen nykyiseen tilaan olisi äärimmäisen epätodennäköistä. Heittäkää noppaa vaikkapa sata kertaa ja merkitkää tulossarja muistiin. Tulos on äärimmäisen epätodennäköinen. Ette koskaan tule saamaan samaa tulossarjaa eikä kukaan muukaan. Kuitenkin tulos kaikessa monimutkaisuudessaan oli yhtä todennäköinen kuin minkä vastaavan heittosarjan tulos tahansa.

Elävän luonnon havaittava järjestys selittyy evoluution avulla. Elämänmuodot ovat muuttuneet ja mukautuneet miljardien vuosien aikana luonnonvalinnan ja sattuman vaikutuksesta (kts. kirjallisuusluettelosta esim. Laihonen, Salo, Vuorisalo tai Gould).

"Moderni kvanttifysiikan tutkimus osoittaa, että tieteellisessä maailmankuvassa on periaatteellinen aukko".

Moderni kvanttiteoria perustuu todennäköisyyslakeihin, joiden mukaan tietystä tapahtumasta seuraa toisia tapahtumia vain tietyllä todennäköisyydellä. Todellisuus itsessään on tällainen. Ainoa mitä voidaan havaita mikrohiukkasista (=atomien rakennehiukkasista) on juuri niiden ominaisuuksien todennäköisyysjakauma. Kvanttiteoria selittää periaatteessa kaiken mitä havainnoissa on selittämistä.

Jotkut uskovaiset tiedemiehet ovat väittäneet, että mikrokosmoksen maailma on indeterministinen (= sen lainalaisuudet ovat pohjimmiltaan tilastollisia) vain tieteen näkökulmasta. Todellisuudessa on heidän mukaansa myös tieteen tavoittamattomissa olevia syitä, jotka vaikuttavat tapahtumiin yhtä ratkaisevasti kuin tieteen tuntemat syyt.

Tiede ei anna tällaisille spekulaatioille mitään perusteita. Tieteellinen lähtökohta on se, että joko maailma on sellainen kuin parhaat tieteelliset teoriat väittävät tai sitten tällaisiin "tieteen tavoittamattomissa oleviin syihin" ei oteta kantaa.

Tieteen menetelmän peruspiirre on pitäytyminen luonnollisiin selityksiin, koska yliluonnolliset selitykset ovat mitään selittämättömiä näennäisselityksiä.

Meillä tunnetuin uskovainen ex-tiedemies on K.V.Laurikainen. Väittelyssä filosofi Ilkka Niiniluodon kanssa hän kuitenkin putosi "Niiniluodon sukanreikään". Niiniluoto kumosi hänen väitteensä sukanreikäesimerkillä seuraavasti: "Laurikainen on jatkuvasti korostanut sitä, että kvanttimekaniikkaan liittyvä tilastollinen kausaliteetti "pakottaa" meidät hyväksymään tieteellisessä maailmankuvassa olevan periaatteellisen "aukon", mikä taas johtaa pakosta "materialismin kritiikkiin". Mitään tällaista pakkoa ei kuitenkaan ole olemassa. Jos sukassani on reikä, tyhjentävä kuvaus sukasta kertoo, että siinä on reikä. Tämä ei merkitse sitä, että tiedossamme olisi "aukko": reikä on todellisuudessa, eikä todellisuutta koskevassa tiedossamme. Vaikka sukan reikä on olemassa, mitään pakkoa ei ole olemassa, että reiässä on jotakin esim. jokin piilevä aineelle komplementaarinen henki tai "irrationaalinen tekijä"."

Niiniluoto jatkaa: "Samoin, jos maailman kausaalisessa rakenteessa on reikiä (ts. maailma on indeterministinen), tyhjentävä kuvaus maailmasta kertoo siinä olevan reikiä. Nämä reiät ovat todellisuudessa, eikä niiden olemassaolosta seuraa aukkoa maailmankuvassamme. Mikään ei myöskään pakota meitä olettamaan, että näissä reiissä on jotakin, ts. että niihin sisältyy kätkettynä jokin tekijä, jota sitten voisimme yrittää luonnehtia "hengeksi" tai "vapaaksi tahdoksi" " (Kanava 3/1983, "Suomalaisen fyysikon ongelmia").

Niiniluoto toteaa vielä: "Tieteellisen maailmankatsomuksen edustajalle uskonnolliset spekulaatiot ovat tarpeettomia. Dogmatismia (=auktoriteettiuskoa) vastustavalle kriittiselle ajattelijalle, joka vaatii maailmankuvalle julkisia perusteluja, ei ole olemassa mitään tietä, joka kulkisi kvanttimekaniikasta mystiikkaan tai uskontoon" (Tiede, filosofia, maailmankatsomus, 1984).

"Miksi maailma on juuri sellainen kuin se on? Tiede osoittaa, että jos maailmankaikkeus olisi vähänkin toisenlainen kuin se on niin siinä ei olisi voinut syntyä ja kehittyä elämää. Kaikki viittaa siihen, että "joku" on huolehtinut siitä, että elämä maailmankaikkeudessamme on mahdollista".

On totta, että esim. jos valon nopeus, elektronin varaus, gravitaatiovakio ja alkeishiukkasten massat (kts. käsitteet vaikkapa kirjallisuusluettelossa mainitusta Teerikorven ja Valtosen kirjasta "Kosmos") eroaisivat nykyisistä arvoistaan niin atomiytimet eivät ehkä pysyisi koossa, eikä tähtiä, planeettoja ja elämän rakennusaineita olisi päässyt syntymään. Universumi on siis alkuräjähdyksen jälkeen kehittynyt (jos alkuräjähdysteoria pitää paikkansa) sellaisten lakien mukaan, jotka ovat kyenneet tuottamaan alkuaineita, fysikaalisia kappaleita, auringon, maapallon, orgaanisia yhdisteitä, eläviä organismeja, aistivia eläimiä ja lopulta ajattelukykyisen ihmisen.

Tämä kosmisen, kemiallisen ja biologisen evoluution tulos on ilmeisesti kontingentti asia eli ei välttämätön mutta ei myöskään mahdoton. Maailmankaikkeutemme voisi vallan hyvin olla aivan toisenlainen. Mutta jos näin olisi niin me emme olisi täällä maailmaa ihmettelemässä ja käsittämässä. Se voi tietysti olla mahdollista, että muunlaistakin (kuin hiilen kemiaan perustuvaa) elämää voisi olla.

Siitä, miten mainittu kehitys on tapahtunut, antavat useat tieteet oman jatkuvasti täydentyvän kuvauksen, jonka kautta ihmisen olemassaolo saa luonnollisen tieteellisen selityksen. On hassua ajatella, että ikään kuin ihmisen vähäinen olemassaolo olisi syynä suunnattoman maailmankaikkeuden rakenteeseen. Maailmankaikkeuden, jonka rajoja emme edes tunne! Tässä on syy ja seuraus mennyt sekaisin!

Teerikorven ja Valtosen kirjassa "Kosmos" (1988) esitetään hauska vertaus, joka selvittää asiaa: "Ajatelkaamme ihmistä, joka elimistönsä jonkin puutteen takia joutuu kantamaan kehossaan epätavallisia mikrobeja. Mikrobit toteavat hämmästyneinä, että isännän kehossa on mielenkiintoinen, epätodennäköinen piirre, joka sallii niiden syntyä ja elää mukavasti. "Kuinka ihmeellistä", ne tuumaavat, "näyttää kuin meidät olisi otettu kauniisti huomioon, kun tämä maailmamme on syntynyt". Ulkopuolisina tarkkailijoina me voisimme kohteliaasti oikaista pieneläjien liian suuria luuloja itsestään ja sanoa, että maailmassa on tosiasiassa miljardeja ihmiskehoja. Muutamissa niistä sattuvat vallitsemaan kyseisille mikrobeille soveliaat olosuhteet. Niinpä niitä sitten siellä esiintyykin ilman, että tarvitsee kuvitella kyseisiä kehoja rakennetun juuri näitä mikrobeja silmälläpitäen"(s.436).

"Kaikilla ihmisillä on moraalisia ja esteettisiä arvoja, joita ei voi selittää fysikaalisen maailman käsittein, siksi on oletettava, että ne ovat peräisin jumalalta".

On toki olemassa yksinkertaisempia tapoja selittää moraalisten ja esteettisten arvojen alkuperä. Lisäksi; jos jokin jumaluus olisi antanut ihmisille moraaliset arvot, niin silloin kaikilla kansoilla ja kaikilla ihmisillä olisi samat arvot. Moraalisosiologia osoittaa selkeästi ettei tämä pidä paikkansa.

Moraali on sosiaalisen elämän erityinen muoto, jonka ihminen ja hänen yhteisönsä luo. Ihminen on läpikotaisin moraalinen olento, joka voi hahmottaa moraalinsa hyvin monella tavalla. Vapaa-ajattelijat kiistävät absoluuttisen, kaikkina aikoina ja kaikissa tilanteissa pätevän moraalin olemassaolon. Arvoilla ja normeilla on kuitenkin niiden sosiaalisesta alkuperästä johtuvaa objektiivisuutta eli yleispätevyyttä. Monet suuret moraalikäskyt ("älä tapa", "älä varasta", "älä valehtele") saavat objektiivisuutta siitä tosiasiasta, että ne muodostavat elinehtoja koko inhimilliselle yhteiskunnalle. Yhteisö ei voi säilyä ellei näitä käskyjä sovellettaisi yhteisön omiin jäseniin.

Niin moraaliset arvot (käsitykset hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, tavoiteltavasta ja vältettävästä) kuin esteettisetkin arvot (käsitykset kauniista ja rumasta) ovat syntyneet ihmisten sosiaalisessa tajunnassa, sosiaalisessa yhteisössä. Moraalia tarvitaan yhteisöllisen elämän säätelyyn.

"Onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä onko jokin usko tai oppi tosi, kunhan se tekee ihmisen onnelliseksi?"

Bertrand Russell on todennut, että "Onnellisuutta, joka perustuu uskomuksiin, joilla ei ole muuta pohjaa kuin niiden miellyttävyys, ei voida pitää erityisen ihailun arvoisena" (VA 6/49 ja 7/78).

Vapaa-ajattelijat haluavat rakentaa elämänsä tosiasioiden pohjalle. Vaikka koskaan ei voidakaan paljastaa koko totuutta kaikesta, pääsemme kuitenkin sitä lähemmäksi tieteellisen metodin avulla. Vapaa-ajattelijat eivät kysy onko jokin uskomus lohduttava tai tunteita tyydyttävä, vaan onko se tosi.

Emme usko, että järjen hylkääminen johtaa onnellisuuteen. Päinvastoin, se johtaa useasti siihen, että ihminen menettää kyvyn ratkaista ongelmansa ja haaskaa aikansa näennäisratkaisuihin (esim. rukoilee apua jumalaltaan).

V.T.Aaltonen kirjoitti: "Vastustajamme voimana on vetoaminen tunteisiin ja ihmisten nukuttaminen miellyttävään toiveajatteluun; me vapaa-ajattelijat voimme vedota vain järkeen, ja aivojen käyttäminen on ihmisille tunnetusti raskasta" (VA 5/49).

"Vapaa-ajattelijat ovat ahdasmielisiä ihmisiä, jotka kieltävät kaiken mitä ei voida mitata".

Emme toki kiellä kaikkea mitä ei voida mitata. Esim. rakkautta ja ystävyyttä on olemassa, vaikka niitä (esim. voimakkuutta) ei voidakaan mitata. Niitäkin voidaan toki tutkia rationaalisesti vaikkapa psykologian keinoin.

Kannatamme suurta avomielisyyttä uusia ajatuksia kohtaan. Olemme kuitenkin samaa mieltä tunnetun skeptikon James Randin kanssa, että avoin mieli ei tarkoita sitä, että ihmisellä pitäisi olla reikä päässä. Vaadimme todisteita erilaisten todellisuutta koskevien väitteiden tueksi. Näinhän tieteessä toimitaan.

Ensin luova mielikuvitus luo visioita ja ideoita, sen jälkeen niitä tarkastellaan kriittisesti ja katsotaan ovatko ne sopusoinnussa havaintojen kanssa. Havainnot saavat aina viimeisen sanan. Kauneinkin teoria on hylättävä, jos se ei ole sopusoinnussa tehtyjen havaintojen kanssa. Olisi toki mukavaa uskoa suojelusenkeleihin mutta se olisi kovin kovin perusteetonta ja virheellistä.

Jos ihminen on herkkäuskoisuuteen saakka avoin, eikä jaksa epäillä mitään, ei hän kykene erottamaan käyttökelpoisia ideoita arvottomista.

Useimmat ihmiset päätyvät johonkin näkemykseen tunteiden ja toiveajattelun pohjalta. He haluavat uskoa väitteisiin, jotka tuntuvat miellyttäviltä ja ehkä sisältävät kaikenlaisia rohkaisevia lupauksia.

Vapaa-ajattelijain lähtökohta on toinen. Me vaadimme perusteluja ja todisteita. Ja kun punnitsemme uskontoihin ja näennäis(vale)tieteisiin sisältyviä väittämiä (esim. olemassaoloväitteet), vaadimme nimenomaan tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa todistusaineistoa ja perusteluja.

"Yksipuolinen järjen korostaminen kaventaa ihmisyyttä ja järki ja tiede vievät ihmiskunnan tuhoon".

Bertrand Russell on määritellyt järjellisyyden sisäisenä sopusointuisuutena: ihmisluonnon eri kerrostumat ja osatekijät toimivat sopusoinnussa, eivätkä ole lakkaamatta ristiriidassa keskenään. Tämä edellyttää järjen (ratio eli järki = menetelmä saada tietoa ajattelun avulla) hallintaa ja kontrollia, mutta ei tyranniaa. Todellista tietoa saadaan vain tutkimalla ja ajattelemalla ja myös jokapäiväisessä elämässämme, esim. ihmissuhteissa, tarvitaan kriittistä ja harkitsevaa järjen käyttöä voimakkaiden myönteisten tunteiden rinnalla. Tunteiden ja elämysten arvo ja voima eivät heikkene siitä, vaikka kykenisimmekin pohtimaan niitä järjellisesti. Esim. rakkauden voima ei vähene tippaakaan, vaikka ihminen kykeneekin pohtimaan omaa kokemistaan ja tarpeitaan sekä rakkauden kohdettaan ja tämän tarpeita. Päinvastoin, se mahdollistaa sen, että rakkaus on realistista ja aitoa.

Professori Timo Järvilehto toteaa, että voidaan jopa sanoa, että emootio (=tunnetila) on kognitiivista toimintaa (=havainnot, oppiminen, ajattelu), tiedonhankintaa ihmisen suhteesta itseensä ja tavoitteisiinsa. Vaikuttavat tunteet auttavat usein ihmistä jäsentämään ja tiedostamaan omia tavoitteitaan, omaa maailmaa ( tunteiden tiedollinen puoli).

Tunteisiin liittyy kuitenkin usein myös affektiivinen puoli (affekti = tunnekuohu), joka saattaa sokaista ihmisen ja haitata rationaalista ajattelua.

Ilman tiedettä ja järkeä ihmiskunnalla ei ole tulevaisuutta. Vapaa-ajattelijat yhtyvät tunnetun skeptikon, suomalaisen fyysikon Nils Mustelinin toteamukseen: "Kestävä kehitys on tuskin mahdollista ilman yhä syvempiä ja luotettavimpia tietoja sekä maailmasta että itsestämme. Inhimillisten ja pehmeiden arvojen kanssa yhdistetty tieteen antama kriittisesti koeteltu informaatio tarjoaa ainoan mahdollisuuden korjata ihmisen jo tekemät virheet, ennakoida tulevat ongelmat ja löytää niille elämänlaatua edistävät ratkaisut. Mitä hyötyä on jaloista tavoitteista ja paremman tulevaisuuden unelmista, jos samalla hylkäämme ne instrumentit, joilla voisimme ehkä unelmamme toteuttaa, ja tyydymme rajatiedon mahtipontisiin lupauksiin ja tyhjänpäiväiseen toiveajatteluun ?" (Mitä Missä Milloin, 1993).

"Vapaa-ajattelu on uskonto uskontojen joukossa".

Uskonto-käsitteestä on esitetty satoja määritelmiä. Uskonnoksi on määritelty mm. "kaikki se mikä on inhimillistä", "kertomus yksilön elämästä" ja "niiden uskomusten ja toimintojen järjestelmät, joiden avulla ryhmät tai kansat käsittelevät inhimillisen elämän perimmäisiä ongelmia".

Tällaiset määritelmät ovat kuitenkin käyttökelvottomia. Melkein kaikki olisi silloin uskontoa. Kun uskontoa määritellään, olennainen kysymys on se, miten uskonto eroaa tieteellisistä, filosofisista ja ideologisista ajattelumalleista. Tällöin ainoa oikea lähtökohta on määritellä uskonto sen ilmenemismuotojen perusteella (substantiivinen lähestysmistapa).

Ja kun halutaan esittää uskonnon minimimääritelmä, törmätään aina yliluonnollisen - supranormaalin - käsitteeseen. Tunnettu antropologi E.Adamson Hoebel kysyy: mikä on keskeisintä uskonnossa? Mitkä ovat ne päämäärät, jotka esiintyvät kaikkialla? Hän vastaa: "Ne ovat löydettävissä uskosta yliluonnolliseen ja käyttäytymistavoista, joita tämän uskon ansiosta sovelletaan oltaessa tekemisissä yliluonnollisen kanssa. Usko yliluonnolliseen sekä tähän liittyvä asennoituminen ja ulkonainen käyttäytyminen ovat ne tekijät, joista rakentuu uskonto".

Yliluonnollista taas on se minkä Homo Religiosus - uskova ihminen - "tietää", näkee, kokee tai tuntee "yliluonnolliseksi".

Uskonnollisuus tarkoittaa uskonnollisiin uskomuksiin ja tapoihin sitoutumista.

Vapaa-ajattelu ei voi olla uskonto, koska se ei sisällä uskoa yliluonnolliseen, eivätkä vapaa-ajattelijat voi olla uskonnollisia, koska he eivät ole sitoutuneet uskonnollisiin uskomuksiin ja tapoihin. Uskontokäsitteen lavea käyttö, jolloin melkein mikä tahansa inhimillinen katsotaan uskonnoksi, on käsitteen väärinkäyttöä. Ei luulisi olevan varsinaisille uskonnoillekaan kunniaksi, jos esimerkiksi KOP ja SYP, kaikki ihmisen ruumiintoiminnat ja tunnetilat tai edes poliittiset aatteet katsotaan uskonnoiksi.

Monilla autoritaarisilla ideologioilla on ollut saman kaltaisia piirteitä uskontojen kanssa ( ehdoton, kuuliainen luottamus, puolue oikean opin auktoriteettina, fanaattisuus, suvaitsemattomuus, tietyt rituaalit, voimakkaat tunnekokemukset kokouksissa jne.). Nämä piirteet eivät kuitenkaan tee näistä ideologioista uskontoja, koska usko yliluonnolliseen puuttuu.

On harhaanjohtavaa kutsua elämänkatsomusta, filosofiaa (tai vapaa-ajattelun kaltaista avaraa katsomustapaa) uskonnoksi, ellei se sisällä uskoa yliluonnollisiin olentoihin tai voimiin (persoonallisiin tai persoonattomiin). Vapaa-ajattelijat yhtyvät psykiatri Albert Ellisin toteamukseen: "Ellemme käytä termiä uskonto tiukasti merkitsemään jonkinlaista tosiasioille perustumatonta uskoa tai riippuvuutta jostakin otaksutuista, yli-inhimillisistä entiteeteistä (=oliot, voimat), laajennamme sanan merkitystä niin paljon, että siitä käytännössä tulee merkityksetön" (Uskonto henkisenä sairautena - psykoterapeutin näkemys, 1986, s.3).

Lisätietoa

Jos lukija haluaa syventyä tarkemmin näihin väitteisiin ja niihin annettuihin vastauksiin niin ehdottomasti paras suomenkielinen lähde on Erkki Hartikaisen moniste "Tieteellinen maailmankatsomus" (Vapaa-ajattelijain liitto, 1980). Se on ollut myös tämän kappaleen laadinnassa yhtenä lähteenä. Myös Gordon Steinin "Kuinka väittelet teistin kanssa (ja voitat)" (Kustannus Oy Vapaa Ajattelija, 1987), on hyödyllistä luettavaa.

Kannattaa kuitenkin aina pitää mielessään Thomas Painen toteamus: "Väitteleminen ihmisen kanssa, joka on luopunut järjestään, on kuin antaisi lääkettä kuolleelle". Marcus Aurelius taas totesi, että "täytyy muistaa käyttää kuhunkin asiaan niin paljon huolta ja vaivaa, kuin sen merkitys edellyttää. Vältyt monelta harmilta, kun et kiinnitä mitättömiin asioihin enempää huomiota, kuin ne ansaitsevat."